Kotimaisen elokuvan lajityypeistä kauhu on jäänyt aika
lailla lapsipuolen asemaan elokuvatuotannoissa. Siksi onkin riemastuttavaa,
että elokuvateattereihin on saatu outo ja vinksahtanut, mutta samalla laadukas
junttikauhuelokuva. Yhdysvalloissa oppinsa saaneen Roope Oleniuksen Kyrsyä –
Tuftland (2018) on mainio pienen budjetin indie-elokuva raikkaine uusine
näyttelijöineen.
Varsin karsealta kuulostava Kyrsyä on saanut nimensä
sulkavalaisesta kylästä. Sinne elokuvan tapahtumat eivät kuitenkaan sijoitu.
Elokuva sai maailmanensi-iltansa joulukuussa Yhdysvalloissa, jossa se
palkittiin parhaasta ohjauksesta Austinin Other
Worlds –festivaalilla sekä parhaana fiktioelokuvana Arizonan Underground Film Festivalilla. Kyrsyän on käsikirjoittanut,
ohjannut ja tuottanut Roope Olenius.
Elokuvan päähenkilö on tekstiilialan opiskelija Irina (Veera W. Vilo), jonka parisuhde on kariutunut ja lupaava
kesätyöpaikka mennyt sivu suun. Elämäntilanteeseensa kyllästynyt neito ottaa
vastaan kesätyön hämäräperäisestä Kyrsyän metsäkylästä, jossa asuu eristäytynyt
ja perinteitä vaaliva pieni kyläyhteisö.
Kyrsyäläiset kasvattavat lampaita ja harjoittavat pienimuotoista
kotiteollisuutta. Miehet käyvät metsällä ja kalassa, naiset hoitavat lapset ja
kodin. Kaupunkielämään ja oravanpyörässä juoksemiseen kyllästynyt Irina tuntuu aluksi
sopeutuvan hyvin yhteisöön, vaikka sen eriskummalliset tavat hämmentävätkin
nuorta naista. Ruokarukous on erikoinen, samoin arkipäivän tervehdys ”Terve ja etukäteen moi”.
Irinan tukena muutoksessa on ystävällinen Maaria (Saara Elina), joka toimii nuorisovastaavana vähäväkisessä kylässä.
Miehistä Pertti (Miikka J. Anttila) on oudon kiinnostunut Irinan asioista,
epäsiistit Severi (Ari Savonen) ja Jalmari (Janne-Markus Katila)
itse Irinasta.
Vähitellen päähenkilö tulee tietoiseksi siitä, että hänelle
on varattu kylässä tekstiilitehtaan kesätytöstä jyrkästi poikkeava rooli.
Trillerin ainekset alkavat tiivistyä, unen ja valveen tilat sekoittua, eristäytyneisiin
yhteisöihin liittyvät voimakkaat seksuaaliset patoumat purkautua. Irina
tempaistaan mukaan tapahtumien ketjuun, hiljalleen eskaloituvan kauhun
julkituloon, kun kylän salaisuudet paljastuvat.
Kyrsyän esikuvia ovat Rosemaryn
painajaisen (1968) ja Uhrijuhlien
(1973) kaltaiset kauhuklassikot, mutta mukaeltuna. Roope Oleniuksen
ohjaustyö on varmaa. Alun japanilaistyyppinen äänimaailma, rauhallinen
kuvarytmi, esinemaailman aikatasojen sotkeminen ja hailakat värit johdattelevat
katsojan hitaasti avautuvaan aavemaiseen tunnelmaan. Neea Viitamäen Kyrsyä-nimiseen näytelmään pohjaava käsikirjoitus on
monipuolinen ja teemoiltaan rikas.
Katsoja voi kokea Kyrsyän agraariyhteisön raivostuttavan takapajuiseksi
ja miesvaltaiseksi, ja sen tavat yliampuvan junttimaisiksi, mutta se
sallittakoon kauhuelokuvalle. Tätä ongelmallisempia ovat näyttelijöiden keskinäiset
tasoerot. Veera W. Vilon ja Saara Elinan roolityöt kantavat silti elokuvaa
hienosti eteenpäin kohti yllättävää loppua.
Kyrsyä - Tuftland on mainio esikoisohjaus ja mustaa huumoria tihkuvan junttikauhun valkea helmi - ja kenties tuleva kulttileffaklassikko.
Elokuvan trailerin löydät tästä:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti